keskiviikko 8. huhtikuuta 2020

Trendien tulkinta - Amistylepäivä 8.4

Tehtäväksi meille tuli tutkia Essential Lookkia ja kevään muotia.

Hiustrendit tällähetkellä on Bob, eli polkkatukka, rikotut ja lyhyet mallit, sekä kerrostetut mallit.
Polkkatukka on ollut jo useamman vuoden hiustrendinä. Ns. uutena alkaa tulemaan suureen suosioon naisille lyhyet ja rikotut mallit.
Hiusväreinä tällähetkellä on monipuoliset, melkein mustat, mutta ei ihan. Edelleen katukuvassa näkyy vaalennetut vaaleat ja en usko että se lähtee pitkään aikaan pois katukuvasta. Erinlaiset punaiset, ei tällähetkellä kauhean kirkkaan punaiset vaan esim. kuparinpunaiset hiukset on tällähetkellä kova trendi. Vaaleat hiukset ei enään vuonna 2020 ole niin ns. harmaita ja todella kylmiä. Monet haluaa vaaleeseen vähän lämpöä ja että ne näyttää niinsanotusti hunajaisilta. Neon hiukset ovat ovat 2020 villein kevään ja kesän hiusväritrendi. Myös pastellivärit ovat vielä katukuvassa, mutta ei niin voimakkaana, suurimmaksi osaksi vain vivahteina.
Mielestäni on hyvä, että hiustrendit vaihtuvat tiuhaan tahtia. Ja että vuonna 2020 jokainen saa olla omanlaisensa ja kaikilla saa olla omanlainen tyyli hiuksissa sekä vaatteissa, eikä sitä arvostella enään niin paljoa, miltä ketäkin näyttää.
Itse pidän tällähetkellä siitä, millainen hiustrendi on meneillään. Myös tasaiset otsatukat on tehnyt paluun rikotun tilalle ja se on kivaa muutosta.
Vaatteissa on myös tapahtunut muutosta ja bleiserit ovat tehneet paluun erinvärisinä, mutta musta ja beige ovat tällähetkellä niistä suosiolla. Bleiseri voi olla minkä kokoinen tahansa , olkapäistä topattu tai ei , arkikäytössä rento, töissä tiukempi ja juhlissa siisti. Kukkakuvio jatkaa edelleen trendissä olemista, mutta ei niin räväkkäänä vaan vähän hempeämpänä kuin viimevuosina.  Sekä vahvana suosikkina on edelleen demini, farkkutakit, farkut yms. Värikkäät värit näkyvät vaatteissa ja myös hiuksissa.
Muoti ei mielestäni ole muuttunut paljoa, toki eläinkuviot ovat todella paljon vähentynyt, mutta muuten on pysynyt aika samana. Todella paljon suositaan nyt vanhaa muotia ja kirpparit ovat edelleen kova juttu!

Tässä muutamat Essential lookkiin liittyviä asuja!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asiakastyö

Tänään liikkeessä 29.4 tein yhden miestenhiusten leikkauksen, josta en tietenkään muistanut ottaa kuvaa. :D Ja yhden koko pää raidoituksen j...